Paperijoutsen

Kaupunki on samee ikkunan takana,

sormet putoo ilman vastarintaa

raskaalle paperille...

Luen hitaasti ja aika venyy,

jokanen lause on ku isku sydämeen,

niiltä, joiden luulin mua rakastavan...

Itkin mun viimeset kyyneleet

onnellisen, leffamaisen lopun takia,

mut tuskapa on siinä, voittamaton peikko...

Paperijoutsen

Kynällä piirsin luetun päälle,

joutsenen, valkeet siivet levällään...

Leikkasin sen nopeesti irti

ja pidin joutsenta tiukasti kii,

et löytäisin tien mun kadonneeseen kehtoon...

Paperijoutsen

En hukannu aikaa,

hyppäsin sen selkään ja lensin,

et pääsisin kivun kahleista vapaaks...

Se vei mut paikkoihin, jotka olin unohtanu.

Sinne missä rakkaus hallitsee.

Missä vanhemmat rakastaa ikuisesti.

Eikä ne turhaan vie lapsiltaan maitoa...

Paperijoutsen

© Απαγορεύεται η αναδημοσίευση χωρίς άδεια